41
3.2.2 Sijoittamiseen Iiittyvia sosiologisia nâkokantoja
Sijoittajien kâyttâytymiseen voidaan Ioytaa myos joitakin sosiologisia selityksiâ,
joiden avulla on mahdollista pohtia esimerkiksi syitâ Ulkomaalaisten Sijoittajien
kiinnostukseen Suomen Osakemarkkinoita kohtaan. Aluksi tarkastelen markki-
noilla toimijoiden roolin muutosta ajan kuluessa ja sen jâlkeen kâsittelen kaksi
Sijoitustoimintaan Iiittyvaa psykologista kâyttâytymismallia.
Sijoitustoiminnan voidaan olettaa muuttuneen yhâ ammattilaisvetoisemmaksi
kuin mita se oli muutamia Vuosikymmenia sitten; yhâ enemmân ihmisiâ tyosken-
telee kokopaivâtoimisesti Sijoitusmarkkinoiden tehokkaan toiminnan aikaansaa-
miseksi. Sijoitustoiminnan laaja-alaɪsuuden ja joidenkin Sijoitusinstrumenttien,
kuten Optioiden yms. monimutkaisuuden takia Sijoitusmarkkinoiden toimijoiden
tulisi erikoistua, jotta esimerkiksi pankkiiriliike voisi tuottavasti hallita oman
erityisalueensa. Sijoitusmarkkinoiden monimuotoisuuden voidaan olettaa johta-
van toimijoiden keskinâisen palveluverkoston kasvuun. Samoin vaikuttaa sijoi-
tusinformaation saannin riittâvâ turvaaminen Sijoittajien pââtosten perusteeksi.
(Didner 1993.)
Mita tehokkaammin kansainvâlinen Suhdeverkosto toimii ja mita tehokkaammin
informaatiota vâlitetâân potentiaalisille Sijoittajille, sitâ enemmân Sijoitustoiminta
kansainvâlistyy ja myos Suomen Osakemarkkinat saavat osansa tâstâ kansain-
vâlisestâ pââomasta.
Median ja Osakemarkkinoiden suhdetta ovat tutkineet Snow & Parker (1984).
Heidân mukaansa UUtisoinnit ovat merkittâvâssâ asemassa Sijoittajan tehdessâ
Sijoituspaatoksiaan. Sijoittajien voidaan olettaa reagoivan eri tavoin erilaisiin
taloudellisiin Uutisointeihin, joten tutkimustehtâvâ muodostuu varsin monimut-
kaiseksi. Tilannetta mutkistaa myos se, ettâ Sijoitusalan ammattilaisilla on
joissakin tilanteissa kaksoisrooli tiedon Saattamisessa Sijoittajan tietoon. He toi-
mivat tietyissâ tilanteissa sekâ tiedon vâlittâjinâ ettâ kyseisten tietojen tulkit-
sijoina. Tiedonvalittajilla on myos tutkijoiden mukaan tapana ylidramatisoida
tapahtumia, jolloin Sijoittajien reagoinnitkin ovat joissakin taρauksissa Iiian