18
2.3 Osakesijoittamisen hyôdyt, yrityskohtainen riski ja
Informaatiosuhteet
Kansantaloudellisesti yhtiot muodostuvat sopimusten verkostoista, joissa yhtioi-
den toimintaan sisâltyvââ riskia jaetaan eri Sidosryhmille erilaisilla painoarvoilla.
Joidenkin ryhmien kohdalla yrityskohtainen riski rajoittuu kiinteân sopimuksissa
mainitun tuottovirran saamisen todennâkôisyyteen. Esimerkiksi yhtiôiden Iainoit-
tajilɪa tuoton saannin Iodennakoisyys on yleensa varsin korkea, ja riski talloin
pieni. Toisilla tuottovirrat ovat Sidottuina suoraan yhtiôn taloudelliseen menesty-
miseen Jolloin riski on huomattavasti suurempi kuin kiinteân tuottovirran tapauk-
sissa. Osakeyhtiomuotoisen yrityksen Osakkeenomistajat kuuluvat juuri tâhân jal-
kimmâiseen ryhmâân. Seuraavaksi tarkastelen Iahemmin heidân asemaansa
riskinkantajina.
Yleisesti kaupan oleva osake mahdollistaa huomattavasti paremman ja tehok-
kaamman riskin hajauttamisen yhtiossâ kuin on esimerkiksi mahdollista saada
aikaan sellaisissa yhtioissâ, joissa Operatiivista pâatoksentekoa ja yhtion omista-
mista ei ole pystytty hajauttamaan. Avoimissa Osakeyhtioissa riskia on pystytty
hajauttamaan Sellaisille henkiloille, jotka Vapaaehtoisesti haluavat kantaa osan
yhtioon sisâltyvâstâ riskista saaden siita korvauksena Osakeomistukseen sidottuja
oikeuksia. Naiden Oikeuksien tuoma taloudellinen hyoty on vahvasti sidoksissa
yhtion menestymiseen. Osakkeenomistajan on mahdollista, ollessaan Iuonteeltaan
riskin karttaja, alentaa yksittâiseen Sijoitukseen Iiittyvan yrityskohtaisen riskin
osuutta kokonaisriskistâ hajauttamalla Omaisuuttaan myos toisiin Varallisuutta
kerryttâviin kohteisiin.
Yhtiot voivat myos pyrkiâ omilla toimillaan vâhentâmâân Osakkeenomistajiensa
yhtiôkohtaista riskia muun muassa siten, ettâ Velkakirjoilla ja muulla Iainarahoi-
tuksella hankitaan yhtioon kiinteââ omaisuutta, mikâli yhtion tuotto-odotukset
ovat hyvât. (Velkaisuusaste pidetâan kuitenkin riittavân alhaisenaJottei kây niin,
ettâ itseasiassa lisâtâân yhtion TiskillisyyttaJ Vieraan pââoman ja Oman pââoman
avulla pyritâân yhtiolle Ioytamaan Tahoituksellinen optimitila, jonka jâlkeen
pââasiassa yhtion Oman pââoman ehtoista Varallisuutta Sijoitetaan esimerkiksi
More intriguing information
1. Integration, Regional Specialization and Growth Differentials in EU Acceding Countries: Evidence from Hungary2. Existentialism: a Philosophy of Hope or Despair?
3. WP 92 - An overview of women's work and employment in Azerbaijan
4. A Consistent Nonparametric Test for Causality in Quantile
5. THE ECONOMICS OF COMPETITION IN HEALTH INSURANCE- THE IRISH CASE STUDY.
6. Wounds and reinscriptions: schools, sexualities and performative subjects
7. The growing importance of risk in financial regulation
8. Accurate and robust image superresolution by neural processing of local image representations
9. Tourism in Rural Areas and Regional Development Planning
10. IMMIGRATION POLICY AND THE AGRICULTURAL LABOR MARKET: THE EFFECT ON JOB DURATION