Nyt tupon jatko ei enaa sijaitse niiden keskitettyjen ratkaisujen alueella, jotka ovat mo-
lemmille osapuolille parempia kuin liittokohtainen ratkaisu.
Nain ollen paadytaan seuraavaan tulokseen.
Tulos 3. Kahden ammattiliiton kannattaa tehda keskitettyja tupoja tyθnantajan kanssa
silloin, kun tuottavuudet PQ/Li muuttuvat suurin piirtein samalla tavalla yli ajan eri
tyovoiman komponenttien i kohdalla. Sen sijaan painvastaisessa tapauksessa paadytaan
luontevasti liittokohtaiseen sopimukseen.
Jos Suhteellisten palkkojen muutokset vaikuttavat tyontekijoiden Iiikkuvuuteen yritysten
valilla ja heidan ponnisteluunsa, niin tilanne tulee monimuotoisemmaksi.
Yrityksille luopuminen tuposta voi olla edullisempi tai epaedullisempi kuin jatkaminen
siina, koska tyovoiman toisen komponentin palkkataso on matalampi ja toisen korke-
ampi liittokohtaisessa kuin tupossa. Sen sijaan jos tupo on mitoitettu hyvin kireaksi si-
ten, etta molempien komponenttien palkat nousevat vain hyvin vahan (eli korkeintaan
pisteeseen T kuviossa 4), tupo olisi edullisempi yrityksille kuin liittokohtainen. Edella
olevan perusteella voidaan paatella, etta
Tulos 4. Tupon jatkaminen olisi aina parempi toiselle palkansaajaosapuolelle, ”hei-
kommalle” osapuolelle. Yrityksille tupon jatkaminen voi olla edullista tai epaedullista
riippuen siita, kuinka kirea se on.
Johtopaatokset tasta analyysista ovat, etta tulopolitiikan merkitsemalla koordinaatiolla
voi olla positiivisia vaikutuksia taloudessa. Tupoa on kuitenkin tarkasteltava yli ajan
tapahtuvana sopimisena, mihin suuntaan edella analyysia vietiin.