Tulopolitiikka on jatkuvassa muutostilassa olevien tyomarkkinoiden yksi, vaikkakin
keskeinen elementti. Se on jatkuvassa ”kilpailupaineessa” muun kaltaisen sopimisen
kanssa, ja sen keskeisena vaihtoehtona Suomessa on Iiittokohtainen sopiminen. Tassa-
kin tapauksessa voi tietysti olla koordinaatiota ammattiliittojen valilla tai tyonantajapuo-
lella.
Tuporatkaisuihin on siis yhdistetty muita talouspolitiikan elementteja kuten veroratkai-
suja. Tama politiikkalohkojen yhdistaminen ja tahan liittyvien yhteisvaikutusten selvit-
taminen eivat kuitenkaan ole seuraavassa esilla, vaan keskitytaan ainoastaan palkkarat-
kaisuihin ja niiden vaikutuksiin seka eroihin keskitetyn ja liittokohtaiseksi hajautuvan
tyomarkkinaratkaisujen valilla. Verotuksen ja palkanmuodostuksen valiset yhteydet
ovat esilla muualla tassa tutkimushankkeessa.
Tutkimus etenee seuraavasti. Aluksi kohdassa 2 keskustellaan periaatteellisella tasolla
palkkasopimusten teosta ja siita, ovatko liittokohtaiset vai keskitetyt tulopoliittiset so-
pimukset ”parempia” ja milloin kumpaankin ollaan taipuvaisempia paatymaan. Lukija,
joka on enemman kiinnostunut tulopolitiikan merkityksen kvantitatiivisesta kokonaista-
loudellisesta arvioinnista, voi siirtya suoraan kohtiin 4 ja 5. Kohdassa 3 tarkastellaan
suppeasti tupon ja yrityskohtaisten palkanmuodostustarpeiden yhteensovittamista. Sen
jalkeen pyritaan kohdassa 4 empiirisesti arvioimaan kohdan 2 teoreettisten tulosten mu-
kaisesti, mika on ollut tulopolitiikan hillitseva vaikutus reaalisten tyovoimakustannusten
nousuun. Tama arvio syotetaan sitten tyomarkkinoiden kayttaytymista ja ns. tasapaino-
tyottomyyden maaraytymista kuvaavaan malliin, joka on hiljattain rakennettu (Alho
2002a), milla pyritaan saamaan selville tupon kokonaistaloudellinen vaikutus tyollisyy-
den kannalta. Erikseen tutkitaan tupon vaikutusta reaalisen nettoansion nousuun, eli ka-
teen jaavaan reaalipalkkaan. Kohdassa 5 on esilla tupon ja tyorauhan valinen yhteys ja
selitetaan lakkoherkkyyden vaihtelun taustatekijoita.