kalliset neuvottelut palkoista ja tyoehdoista, vaikka kollektiivinen palkkasopimus on
voimassa. Monista syista ammattiyhdistyksen jasenyys antaa siis vain osittaisen ku-
van kollektiivisten palkkasopimusten ja ammattiyhdistyksen vaikutuksista palkkoi-
hin. Millward et al. (2000) ovat kyselyaineiston avulla arvioineet palkkaneuvottelui-
den merkitysta. Kyselyssa tyopaikat Iuokitellaan palkanmaksumuodon mukaan, joka
vallitsee paaosalle tyontekijoita (Workplace Industrial Relations Survey series,
Millward et al., 2000:184-212). Taman perusteella palkat maaraytyvat tyonantajien
ja ammattiliiton valisena neuvotteluna enaa noin 30 prosentissa tyopaikoista vuonna
1998, verrattuna 60 prosenttiin vuonna 1984.2 Koska kollektiiviset neuvottelut ovat
yleisempia suurissa tyopaikoissa, 40 prosentille kaikista tyontekijoista palkat maa-
raytyivat kollektiivisesti (70 prosenttia vuonna 1984). Julkisella sektorilla kollektii-
vinen neuvottelu palkoista vallitsee edelleen, noin 63 prosentissa tyopaikoista. Tas-
sakin on roima alennus vuoden 1984 kattavuudesta, 94 prosenttia. Yksityisella sek-
torilla enaa 16 prosentissa tyopaikoista neuvotteluilla on merkitysta, kun vuonna
1984 luku oli viela 41 prosenttia.
Kollektiiviset palkkasopimukset ovat myos yha hajautuneempia. 1980-luvun puoli-
valiin saakka monen tyonantajan kattavat sopimukset olivat yleisia. Tyonantajajar-
jestot osallistuivat aktiivisesti palkkaneuvotteluihin. Vuoteen 1998 mennessa tama
on harvinaisempaa kuin palkkaneuvottelut yritystasolla. Vain 3 prosentissa tyopai-
koista tai 6 prosentissa teollisuuden tyopaikoista palkat maaraytyvat monen tyonan-
tajan kattavin sopimuksin.
Kollektiiviset palkkasopimukset ovat myos suoraviivaisempia. Aikaisemmin hyvin
monet sopimusalat ovat vaikuttaneet palkkoihin yrityksessa. Tyontekijoiden palkois-
ta on neuvoteltu erikseen eri sopimusaloilla. Vuoteen 1998 mennessa yksi sopimus
palkoista ‘single-table bargaining’ on ollut vallitseva kolmessa neljannesta sopimuk-
sista (40 prosenttia vuonna 1990 Millward et al., 2000: 203-4). Yksityisella sektoril-
la lahes 90 prosenttia sopimuksista on tallaisia.
Palkkaneuvottelut ja tyollisyys
Bryson (2001) on tarkastellut tyollisyyden ja tyontekijoiden jarjestaytymisasteen
suhdetta Englannissa. Tyopaikoissa, joissa tyontekijoiden jarjestaytymisaste on
suurta, tyollisyyskehitys on ollut heikointa 1990-luvulla. Tyollisyys on laskenut
keskimaarin -1.5 prosenttia tyopaikoissa, joissa palkat ovat maaraytyneet tyoehtoso-
pimuksin. Tyollisyyden kasvu on ollut 90-luvulla noin 3-4 prosenttia alhaisempi
kuin vastaavissa tyopaikoissa, joissa tyontekijat eivat ole jarjestaytyneet (no recog-
nised unions). Tyollisyys on siis kasvanut noin 2.4 prosenttia vuosina 1990-1998
tyopaikoissa, joissa palkat maaraytyvat taysin tyopaikkatasolla.
Vaikutus on nakyvissa myos saman toimialan sisalla jarjestaytyneissa ja jarjestay-
tymattomissa tyopaikoissa. Siten tulos ei selity jarjestaytymisasteen erilaisuudesta
hyvin ja huonosti kehittyvilla toimialoilla. Tutkimustulos on myos riippumaton tyo-
paikkojen erilaisesta ikarakenteesta tai suuremmasta jarjestaytymisasteesta isoissa
toimipaikoissa, joiden tyollisyyskehitys oli keskimaarin heikompi. Aikaisemmissa
tutkimuksissa Kanadassa ja USA:ssa jarjestaytymisasteen negatiiviset tyollisyysvai-
kutukset selittyvat sen sijaan osin isojen yritysten huonolla tyollisyyskehityksella
(Long, 1992, Leonard, 1993).
Kyselyaineisto on edustava otos tyopaikoista, joissa on vahintaan 25 tyontekijaa (70 prosenttia
tyontekijoista on naissa tyopaikoissa).